Vientikilta on Etelä-Pohjanmaalla toimiva viennistä ja kansainvälistymisestä kiinnostuneiden yritysten verkosto. Vientikilta perustuu vapaaehtoisuuteen ja yritysten kansainvälistymisestä vastaavien henkilöiden aktiivisuuteen.
© kuvat: Benjam Pöntinen
HISTORIA
Kuinka Vientikilta on syntynyt?
Vientikilta on toiminut Etelä-Pohjanmaan alueella aktiivisesti jo lähes 30 vuotta.
Alkujaan Vientikillan nimi oli Härmänmaan Vientikilta, joka syntyi Härmän alueen yrittäjien aktiivisuudesta ja perustajana oli edesmennyt yrittäjäneuvos Väinö Takala.
TOIMINTA
Yritysvierailut ja -esitykset
Vientikillan toiminta perustuu yritysvierailuihin ja -esityksiin, joissa pureudutaan erityisesti viennin ja tämän päivän globalisaation haasteisiin. Vientikillan toiminnassa on mukana erikokoisia ja eri toimialan yrityksiä. Vientikilta kokoontuu syyskuusta kesäkuuhun kerran kuukaudessa, yleensä kuun ensimmäisenä torstai- iltapäivällä vierailulle johonkin mielenkiintoiseen alueen vientiyritykseen tai kansainvälistymiseen liittyvään muuhun kohteeseen.
Vierailuilla kuullaan yritysten viennin aloittamisen haasteista, viennin kehittymisen tarinaa sekä päästään usein myös tutustumaan kohdeyrityksen tuotantoon. Vientikilta tekee pari vierailua vuosittain alueen ulkopuolelle, yleensä toinen mielenkiintoiseen kohteeseen kotimaassa ja toinen vastaavasti Suomen rajojen ulkopuolelle.
VERKOSTO
Miten olemme järjestäytyneet?
Toimintaa ohjaa vientikillan jäsenistä koostuva hallitus ja vierailuja koordinoi Etelä-Pohjanmaan kauppakamari yhdessä aktiivisten jäsenten kanssa.
Mukaan pääsee ilmoittamalla nimensä ja sähköpostiosoitteensa killan sihteerille. Tapaamisista ilmoitetaan etukäteen sähköpostilla.
Mikäli kiinnostuit ja haluat olla mukana Vientikillan verkostossa, ota yhteyttä:
Puheenjohtaja Juha Lahtinen
0500 365 851
Sihteeri Tomi Kohtanen
050 506 2755
VÄPÄN PUUKKOO
Vientikillan kansainvälisyyspalkinto
Väpän Puukkoo on siis Vientikillan kansainvälisyyspalkinto, joka on nimetty Vientikillan ideoijan Yrittäjäneuvos Väinö Takalan mukaan eli tämä on vuosittain jaettava kiertopalkinto, jonka toteutus on Iisakki Järvenpään tiimin ideoima ja valmistama. Puukko on aina ollut suomalaisen ensimmäinen apu ja viimeinen hengen turva.
Palkintoa ideoidessa ja mietittäessä niitä perusteita, millä palkinto tultaisiin vuosittain jakamaan, niin perusteet löytyivät Vientikillan ensimmäiseltä vuosikymmeneltä 90-luvulta ja sieltä on kaivettu esiin ajatuksia, joita ensimmäisinä vuosina tuli esiin Vientikillan toiminnassa.
Vientikillan kansainvälisyyspalkinnon saajan tulee edustaa Vientikillan yhdessä tekemisen periaatteita ja pohjalaista yrittäjyyttä. Palkinnon saajan tulee olla suoraselkäinen, omaa maakuntaa arvostava yhteistyökykyinen ja verkottunut yritys. Pilkettä tulee olla silmäkulmassa
ja omata positiivista pohjalaista suuruudenhulluuttakin.
Palkinnon saajat:
2021 MSK Group Oy
2022 Kyrö Distillery
2023 Kone-Ketonen Oy
2024 T-Drill Oy
HALLITUS
Toimintaa ohjaava hallitus
Vientikillan puheenjohtaja
Juha Lahtinen,
Export Maker Oy
juha.lahtinen@exportmaker.fi
Sihteeri:
Tomi Kohtanen,
Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
tomi.kohtanen@kauppakamari.fi
Hallitus:
Matti Mäki-Haapoja, Reikälevy Oy
Ossi Tuomela, WMT Group Oy,
Toni Ruokoja, MSK Group Oy
Ville Ikola, PP-Tuote Oy
Riikka Ylikangas, E-Pohjanmaan ELY-keskus
Kari Hytönen, Finnvera Oyj
Mika Anttila
Marko Jyllilä, Relicomp Oy
Anne Viitala, Osuuskunta Viexpo
Tapio Seppä-Lassila, Into Seinäjoki